Ajankohtaista

Perjantaina käytiin paikalliskamppailu JPS ja FCB:n välillä. Ottelu päättyi dramaattisten vaiheiden jälkeen tasan 3-3 (1-1). Ottelu lähti hyvin käyntiin böördin osalta ja pallo pysyi kontrollissa. Reilun viiden minuutin jälkeen syntyikin avausmaali vieraille. Puolen vaihdon jälkeen Jasin Abahassine laukoi ja JPS-vahti Sami Myllymäki haparoi torjunnassa. Pallo tuli Caius Forsbergille, joka pudotti Matti Karille ja hän tarjoili A-P Kesoselle keskelle vapaaseen paikkaan eikä A-P erehtynyt. Pian oli myös lisämaalin paikka, kun Miika Kuntonen pääsi tökkäämään kärkkärin, mutta suoraan Sämpyn syliin. Ottelu oli paikoin hyvin hallussa, paikoin tasaista vääntämistä. Aivan jakson lopulla kesken hallinnan JPS pääsi keskittämään oikealta laidalta ja maalin edessä vapaana ollut Autio sai rauhassa tasoittaa pelin. Jaksoa varjostivat Matti Karin ja jo puolikuntoisen Caiuksen loukkaantumiset. Toista jaksoa böördi vei välillä aivan mielensä mukaan. JPS puolestaan yritti pistää pystyjuoksuja laitojen kautta. 67 min. Stefan Petrescu vedettiin nurin alueen sisällä ja kapteeni Sampo Ojala laukoi varmasti pilkulta 1-2. Tästä böördi innostui lisää. Joona Ala-Porkkunen taisteli hyvän katkon ja Miika K. pisti pystyyn laidalla Settyslas Loutelamiolle. Sieltä pallo takaviistoon Stefanille ja edelleen A-P:lle A-P pyöräytti itsensä vapaaksi ja sijoitti vasurilla komeasti yläkulmaan 1-3. Peli näytti jo selvältä, mutta JPS ei antanut periksi. Kun böördi hieman löysäsi, kavensi Saari 2-3 unelmavedolla aivan oikeaan yläpesään. Maalia edelsi tilanne, jossa JPS-pelaaja sai pallon käteensä ja keskitti saman tien, josta kaukoveto meni perille. Pian tämän jälkeen JPS:n Väre sai maalinedusruuhkasta survottua tasoituksen. Tasapeli ei tyydyttänyt böördiä ja se kertoo omasta vaatimustasosta sekä halusta voittaa ottelut. Lopussa pitää vain olla tarkempi, ettei vastustaja pääse rankaisemaan lopussa. Ensimmäinen puolisko sarjasta on nyt takana ja tappiosarake näyttää edelleen pyöreää nollaa. Kokoonpano: Paavo Lamminsivu, Joona Ala-Porkkunen, Mikko Mutka, Miika Kuntonen, Sampo Ojala, Jasin Abahassine (58 min. Anssi Nurminen), Stefan Petrescu (88 min. Tommi Ekmark), Matti Kari (23 min. Matias Heinonen), A-P Kesonen, Simon Walker, Caius Forsberg (29 min. Settyslas Loutelamio). Vaihdossa: Jaakko Hilpinen.
RSS ATOM