FCV ennakkoraportti

11.8.2009



FCJ vierailee keskiviikkona 12.8. klo 18.30 Vaajakoskella FCV:n vieraana. Edellinen kohtaaminen Harjulla juhannuksen jälkeen päättyi Blackbirdin 1-0 voittoon Niko Leppäsen viimeistellessä osuman. FCV on sen jälkeen kokenut hyviä hetkiä, mutta viime peleissä ei kaikki ole ollut aivan kohdallaan. Lisäksi Matti Salkojärvi lähti Jipon leiriin ja hän jätti ison aukon paikattavaksi maalille. Blackbird on sen sijaan ottanut pisteitä tasaiseen tahtiin ja on Veikkauksen kuntopuntarissa sijoittunut hyvin. Tosin jatkuva permanentin muutos aiheuttaa yhteenpelaamisessa pieniä ajatuskatkoja. Toisaalta onnistuessaan sommitelmat ovat näyttäviä. Kummankin joukkueen viimeistely kaipaa lisää tehoja ja ehkä ratkaisu piilee siinä. Ennakkosuosikkia ei selvästi ole ja paikallisottelu saattaa päättyä miten hyvänsä.

Tämän viikon harjoituksissa ovat mukana täysillä kaikki Blackbirdin pelaajat, joten varsin toimiva nippu lähtee Vaajakoskelle pisteistä taistelemaan.

JJK:sta tulee mukaan kuumaan derbyyn Sami Myllymäki, Lee ja Niko Kautto.

FCJ Blackbird toivoo kannattajiensa lähtevän runsaslukuisena kannustamaan joukkuettaan.