FC Blackbird voitti BET:n

28.6.2011

 

FCB otti neljännen peräkkäisen voiton, kun Vehkalammella kaatui BET numeroin 1-3 (1-0). Ensimmäinen jakso alkoi selkeällä FCB:n otteella ja ensimmäisen vartin aikana oli kolme selkeää maalipaikkaa. Jaksoa hallittiin aina noin 25 min. asti. Sitten annettiin BETille siimaa ja vähäinenkin liike tuntui loppuvan. Kun peliä oli käyty 36 min. ei palloa saatu millään puretuksi puolustusalueelta pois. BETin Roope Leskinen päätti näin ollen mennä yksin läpi ja onnistuikin siinä. Pallo varmasti reppuun ja BET johti 1-0. Lopussa FCB sai kuitenkin painetta BET-päätyyn, mutta yritykset vaparia myöten eivät tuoneet tulosta.

Toiselle jaksolle FCB vaihtoi kentälle Setin, jolla oli virtaa ja henkilökohtaista taitoa. Hän laittoi puolustajia nippuun useasti pallotaituruudellaan. Näin jakson alkuun saatiin mukavaa painetta. Pian Seti hassuteli itsensä päätyyn ja antoi loistavan keskityksen vapaana olleelle Stefan Petresculle. Hän latoi suoraan ilmasta tasoituksen. 74 min. Mikko Mutka pisti pystyyn korkean Sampo Ojalalle, joka liikkui hyvin ohi vastaan tulleen puolustajan ja karkasi maalin tekoon 2-1. kolmas maali oli Tuomas Hentusen taistelun tulos, kun hän väänsi FCB:lle sivurajan kaksi kertaa peräkkäin. Toisen seurauksena pallo annettiin rankkarin rajalta taakse, Seti antoi pallon mennä edelleen Stefanille, joka pommitti matalan kudin maaliin. Kaikkiaan ensimmäinen jakso oli laiskahko, mutta toisella puoliskolla otettiin ote väkisin ja palloa laitettiin liikkeelle. Hyvä vääntö jälleen ja kolme pistettä plakkariin. Seuraavaksi onkin sitten ensi perjantaina vastassa JoPS Joensuussa.

Kokoonpano: Jaakko Hilpinen, Matti Kari, Sampo Ojala, Ville Veckman (46 min. Tuomas Hentunen), Stefan Petrescu, Miika Nykänen (65 min. Juha Hartikka), Matias Heinonen, Ville Santala (46 min. Settyslas Loutelamio), Caius Forsberg, Tommi Ekmark, Mikko Mutka. Vaihdossa: Ville Harvia, Eero Savolainen ja Sami Ekmark.