Blackbird - SaPa 3-1 (1-1)

22.6.2016

 

Blackbirdin tappioton putki kotona sai jatkoa, kun SaPa kaatui lopulta 3-1.

Ottelun alku oli aika hidastempoinen, joskin Böördi oli ensimmäiset 30 min selvästi hallitsevampi. Ensimmäinen lähes tekopaikkaan johtanut tilanne saatiin jo ensimmäisen minuutin aikana. 20 min kohdalla Jose harhautti pari SaPan puolustajaa, mutta tarjoilun jälkeen Sampo laukoi maalin ohi. Seuraava hyvä tilaisuus maalin tekoon oli, kun Jose ampui vaparista kohti ylänurkkaa. Pelin hienoin suoritus oli SaPan mv:n komea liimaus aivan ylänurkasta. 29 min Miika pääsi laidasta keskittämään maalin eteen, jossa Kalle oli aivan vapaana ja vei Böördin johtoon. Kolme min myöhemmin SaPa sai vaarattoman olisen sivuvaparin, jossa Böördi-puolustus nukahti ja peli oli 1-1. Maalin jälkeen SaPa sai intoa ja Böördin peli sekosi, kunnes aivan jakson lopussa ote alkoi jälleen löytyä.

Toisen jakson alkuun SaPa sai kulman, josta Böördi käynnisti nopean vastahyökkäyksen. Kallella oli tilaisuus tehdä illan toinen, mutta nosto epäonnistui. Tästä eteenpäin SaPa puudutti pelin ja kulutti aikaa kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Böördin syötöt puolestaan olivat epätarkkoja. Muutamaan kertaan saatiin kuitenkin rakentelujen kautta luotua puolittaisia tilanteita, mutta ilman tulosta. Vastaavasti kertaalleen SaPa:n hyökkääjä karkasi läpiajoon, mutta Petteri maalilla oli parempi eikä osumaa syntynyt. Tässä vaiheessa Böördin valmentajan sanat ottelun jälkeen olivat kohdallaan: "Vaikka peli onkin välillä tuskaista, niin uskomalla omaan tekemiseen, tilanne käännetään voitoksi. Se on hyvän joukkueen merkki". Viimeiset kymmenen minuuttia olivat taas yhtä Böördin hallintaa ja lopulta voittomaali syntyi, kun Jose tarjoili Papylle, joka puolestaan laukoi puolustajan jalan kautta 2-1. SaPa sai vielä pari tuskastuttavaa vaparia, mutta tasoitusta ei syntynyt. Yliajalla Papy viimeisteli Tuuren, Kimmon ja Josen sahailun päätteeksi loppulukemiksi 3-1.

 

Seuraava ottelu Viitaniemessä JPS - FC Blackbird pe 01.7.2016 klo 19.15. Tervetuloa kannustamaan Blackbird voittoon!

 

Kokoonpano:
Petteri Säntti (mv), Antti Glad, Iiro Karimäki, Miika Ekmark, Vesa-Matti Alhonen, Valtteri Lohi (63 min. Jami Palsa), Olli Koittola (70 min. Tuure Fagerström), Sampo Ojala, Jose Ikonen (92 min. Oula Paattakainen), Kalle Kautto (48 min. Kimmo Liikanen), Papy Nkunda

Vaihdossa: Ronnie Nygren (mv), Joona Hannula ja Jimi Tamminen