Blackbirdille maukas voitto

1.8.2018

 

Blackbird saalisti tänään maukkaan voiton derbyssä JJK Villikettuja vastaan. Loppunumerot olivat 2-1 (1-1). Helteisessä säässä pelattu ottelu oli Böördille toinen neljän päivän sisään. Böördi näytti heti alussa olevansa kentän hallitsija, vaikkakaan tempo ei noussut kovin kovaksi. Ensimmäisen viiden min aikana oli luotu jo pari tekopaikkaa. Vartin kohdalla Valtteri Lohi jälleen kerran pääsi laukomaan, mutta yli. Tämän jälkeen tunteet meinasivat hiukan kuohahtaa, kun taistelu kiihtyi. Valtsulla oli pari muutakin paikkaa tehdä johtomaali ja Böördi saikin useamman kulman aikaiseksi. 40 min Valtteri sitten onnistui nostossaan Jose Ikosen oivasta syötöstä ja Böördi siirtyi johtoon 1-0. Villiketut ei kauan aikaillut ja sai sivuvaparin 16 m rajalta. Syntyneessä hässäkässä pallo kimposi omasta pelaajasta maaliin ja tilanne oli 1-1. Jakson lopussa Olli Koittola oli karata, mutta tilanne kuivui.

Toisen puolikkaan alussa Villiketut sai paremmin syöttöpelinsä rullaamaan, mutta lähelle Böördin maalia se ei sallituin keinoin päässyt. 55 min pelin kohdalla Böördi sai epäsuoran vaparin 5 m maalista, kun vieraiden mv otti  palautuspallon käteensä. Vapari ammuttiin kuitenkin muuriin. 63 min Böördi sai jälleen kulmapotkun, josta Kalle Kautto laukoi pallon suoraan maaliin ja Böördi siirtyi 2-1 johtoon. Reiluun 80 min asti Böördi oli hiukan hallitsevampi, mutta sitten Villiketut alkoi luomaan painetta Böördin puoliskolle. Joku epäili Böördin väsyvän, mutta sitä kotijoukkue ei tehnyt. Pelaajat pelasivat hienosti joukkueena eikä paine siirtynyt riittävän lähelle Böördi-maalia Villikettujen kannalta. Villikettujen pelaaja joutui vielä rikkomaan varoituksen arvoisesti toistamiseen ja siitä seurasi kentältä poisto. Lopulta tuomarin loppuvihellys kuului ja voiton juhlat pääsivät alkamaan.

Seuraava ottelu pelataan pe 10.8.2018, kun vierasottelussa on vastassa TOU Toivalassa Siilinjärvellä.

Kokoonpano:
Olavi Hetemäki (mv), Arial Yohna, V-M Alhonen (68 min Tuomas Hentunen), Jose Ikonen (C), Kalle Kautto (77 min Jesse Kopakkala), Olli Pöyliö, Otto Piili,  Olli Koittola, Valtteri Lohi, Roope Hietanen, Jan Rytilahti (81 min Joona Hannula). Vaihdossa: Riku Uus-Leponiemi (mv), Shema Innocent